tiistai 26. helmikuuta 2008
Rungon muodosta
Juuri kun pääsin sanomasta, että en kopioisi minkään kitaralegendan soitinta, löysin kuvia Omar Rodriguez-Lopezin uudesta kitarasta. Alun perin olin harkinnut myös se aikaisempaa kitaraa, mutta lopulta päädyin siihen että sen symmetrisyys ja isohko koko eivät sovi minulle. Tämä kustomi on ilmeisesti jonkinlainen kopio Ibanez JetKingistä, 24 tuumainen eli se on vähän tavallista pienempi eikä se ole ulkonäöltään strato tai tele. :) Jotain omia lisäyksiä siihen olisi myös kiva tehdä. Oon miettinyt että mitä hyötyä useammista mikrofoneista on, pitää ottaa selvää. Kai se vaan ääneen vaikuttaa mitä olen ymmätänyt.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Projektin ensiaskeleet
Kitarahan on minun mielestäni ollut aina maailman tylsin soitin, siitä yksinkertaisesta syystä että kaikki soittavat sitä. Oma soittimeni on piano, joka on kitaraakin yleisempi, joten mistä lie asenteeni johtuu. Ehkäpä kitaran ylivallasta popmusiikissa.
Kitaraakin olisi kuitenkin kiva soittaa, joten olen pikkuhiljaa alkanut suunnitella oman kitaran rakentamista itse, jotta soittimesta saisi vähän persoonallisemman ja sitä kautta hauskemman. Projektista haastavan tekee erityisesti se, että en ole mikään kitaristi. Puutyötaitoja kyllä löytyy omasta mielestäni ihan tarpeeksi.
Kitaraakin olisi kuitenkin kiva soittaa, joten olen pikkuhiljaa alkanut suunnitella oman kitaran rakentamista itse, jotta soittimesta saisi vähän persoonallisemman ja sitä kautta hauskemman. Projektista haastavan tekee erityisesti se, että en ole mikään kitaristi. Puutyötaitoja kyllä löytyy omasta mielestäni ihan tarpeeksi.
Seuraavasta tavoitelistasta olisi kiva saada täytettyä mahdollisimman moni asia:
- Kitarastani ei tule mitään casteria. Eikä mikään itse tehty kopio jostain legendaarisesta kitarasta, vaan ihan omannököisensä hupsu soitin. Kopiotkin voivat olla tosi hienon näköisiä, mutta eikö maailmassa todellakaan ole muita mahdollisia kitaran muotoja kuin strato tai tele? (Tai Flying-V...) Luultavasti en kuitenkaan ihan täysin omannäköistä bodya tee sille, vaan otan mallia joistakin vähemmän tunnetuista (jostain syystä olen katsellut Variax kolmesatasta, vaikka monien mielestä se onkin ruma). Maalauksesta yritän tehdä mahdollisimman hienon ja vähän persoonallisemman kuin sunburst tai musta, voisi kokeilla esimerkiksi jonkinlaista kuviota.
- Kitara on vähän pienempi ja kevyempi kuin yleensä, kaula suunniteltu pienemmälle kädelle.
- Tehty halvalla, mutta myös riittävän hyvin. En siis välttämättä hanki kalleimpia mahdollisia tarvikkeita enkä esim. ole suunnitellut että tekisin kaulan itse. Lavan voisin kyllä muotoilla.
- Voisi mahdollisesti yrittää rakentaa siihen sisään jonkun efektin. Suunnitelmissa on, että siinä olisi myös seven segment -näyttö jossa lukisi jotain efekteistä, saa nähdä :)
- Jostain syystä mulla on pakkomielle, että siinä pitää olla vain yksi mikrofoni joka on piilotettu mahdollisimman hyvin. Johtuu varmaan Variax ihastelustani...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
